25
Suomi
Helsinki

Stromma myyntipiste / Ehdot

 
1. Hinnat ilmoitetaan euroissa (EUR) ja perusteena ovat kustannukset, tariffit ja valuuttakurssit, jotka olivat voimassa tammikuussa 2018. Hintoja voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta.

2. Hinnat ovat voimassa yhdelle aikuiselle tai yhdelle lapselle. Jos lasten hintaa ei ole mainittu, se on saatavissa pyynnöstä. Liput eivät ole siirrettävissä.

3. Ennakkovaraukset ovat tarpeen tai erittäin suositeltavia tietyille matkoille. Kysykää lisätietoja Strömma Finlandin henkilöstöltä.

4. Strömma Finland toimii edustajana kuljetusvälineiden, majoitustilojen tai muiden palvelujen omistajille tai tarjoajille. Me emme voi ottaa vastuuta kenenkään muun henkilön tai yhtiön kuin Strömma Finlandin laiminlyönneistä. Strömma Finland ei ole vastuussa onnettomuuksista, menetyksistä, pidätyksistä, mielipahasta, viivästyksistä eikä kuluista, jotka johtuvat edellä tarkoitetusta seikasta, karanteenista, lakoista, force majeure ‑esteestä, siitä, että laivat tai bussit eivät saavu ja lähde kaavailtujen aikojen mukaisesti, häiriöistä, viranomaisten asettamista rajoituksista tai näiden antamista määräyksistä, sääolosuhteista ja muista mahdollisista tapahtumista, joihin me emme voi vaikuttaa. Aikataulut voivat muuttua. Strömma Finland voi tehdä reitteihin kohtuullisia muutoksia silloin, kun se katsotaan matkustajien mukavuuden ja hyvinvoinnin kannalta suotavaksi.

5. Euroopan unionin (EU) ja Euroopan talousalueen (ETA) jäsenvaltioiden kansalaiset eivät tarvitse viisumia Viroon saapumiseen. Vaadittavana matkustusasiakirjana on passi tai asianomaisen henkilön oma valokuvallinen henkilökortti, joka on myönnetty 1.3.1999 jälkeen, ei kuitenkaan väliaikainen henkilökortti. Kaikenikäisillä lapsilla on oltava matkustamista varten oma passi tai henkilökortti. Matkustajien on selvitettävä, onko heidän tarpeen hakea viisumia. Tarkistakaa ajantasaiset viisumivaatimukset sivulta www.vm.ee.

6. Jokaisella matkustajalla on oltava hallussaan virallinen henkilökortti tai passi risteilyillä, jotka suuntautuva Schengen-alueen maihin. Strömma Finland suosittelee matkustajille henkilökortin tai passin pitämistä mukana kaikilla matkoilla.

7. Strömma Finland ei ole korvausvelvollinen tai vastuussa mahdollisista menetyksistä tai vahingoista, jotka johtuvat passien, viisumien tai muiden asiakirjojen virheellisyydestä tai riittämättömyydestä.

8. Strömma Finlandin matkojen ja tuotteiden muutoksia ja peruutuksia koskevat ehdot

Helsinki Panorama Sightseeing, Helsinki Sightseeing Beautiful Canal Route, Hop On Hop Off, Yhdistelmäretket, Old Wooden Town of Porvoo ja Finnish Lakes and Forests: 1-9 henkilöä: alle 24 tuntia ennen lähtöä - ei takaisinmaksua. 10 henkilöä tai enemmän: alle 72 tuntia ennen lähtöä - ei takaisinmaksua, 3-6 päivää ennen lähtöä - 50% varauksen arvosta palautetaan.

Juhannusristeilyt: 1-9 henkilöä: 0-7 päivää ennen lähtöä ei takaisinmaksua. 10 henkilöä tai enemmän: 0-14 päivää ennen lähtöä ei takaisinmaksua

Koko määrä palautetaan, mikäli varaus peruutetaan peruutusehtojen mukaan.

Helsinki Cardeista ei palauteta maksua eikä niitä vaihdeta.

 

Tilauskierrokset: peruutusehdot pyydettäessä.

9. Jäljempänä mainittavilla matkoilla Strömma Finland toimii välittäjänä.

Sovellettaviksi tulevat vastuullisten matkanjärjestäjien ehdot, jotka koskevat matkojen ja lippujen muutoksia ja peruutuksia.

Risteilyt ja liput Ruotsiin ja Viroon: sovelletaan yleisiä ehtoja ja peruutusehtoja. Pyytäkää erillinen seloste.

 

Medieval Tallinn: alle 4 päivää ennen lähtöä - ei takaisinmaksua.

 

SeaLife, Sibelius Finland Experience, Skywheel Helsinki, Suomenlinna kävelykierrosten lipuista ei palauteta maksua.

Niiden yhtiöiden tarkemmat ehdot, joiden lippuja Stromma myyntipiste myy, ovat saatavissa pyydettäessä

10. Peruutuksia voidaan hyväksyä maanantaista perjantaihin klo 9:00–16:00, sales@stromma.fi, puh. (09) 2288 1600.

11. Saapumatta jääminen (no-show) tai matkan keskeyttäminen - ei takaisinmaksua.

12. Varausmaksua ei palauteta muutos- tai peruutustilanteissa.

13. Aikataulut, ohjelmat ja matkareitit voivat muuttua.

14. Ehdot, jotka koskevat matkustajien ja matkatavaroiden kuljettamista Strömma Finlandin laivoissa, ovat luettavissa laivoilla ja yhtiön toimistossa ja ne ovat pyydettäessä saatavissa lipunmyyntipaikoista.

15. Mahdolliset valitukset on tehtävä välittömästi Strömma Finlandin henkilökunnalle. Tapauksissa, joissa tämä ei ole mahdollista, joissa valituksesta ei ole sovittu tyydyttävää ratkaisua tai valitukseen liittyy takaisinmaksuvaatimus, vaatimus on esitettävä kirjallisesti yhden kalenterikuukauden aikana matkapäivästä ja lähetettävä sähköpostitse osoitteeseen sales@stromma.fi.

16. Mahdollisen takaisinmaksun määrä rajoittuu matkan tai palvelun välittömään kustannukseen.

Kiitos! Olet nyt tilannut Stromman uutiskirjeen.
Tämä sivusto ei tue Internet Exploreria. Varmistaaksesi sivuston toimivuuden, suosittelemme käyttämään toista selainta, kuten Microsoft Edge tai Google Chrome.